Petri Jämsä Saatan joskus olla jotain mieltä jostakin

Päät pystyyn, Vasemmistoliitto

Vasemmistoliitto koki eduskuntavaaleissa kirvelevän tappion, mutta integriteettinsä säilyttäneenä vasemmisto voi kuitenkin loppujen lopuksi katsoa peiliin ylpeänä. Ajanhenki kehottaa meitä konformismiin, se juhlii opportunismia suurena hyveenä ja alistaa kaiken substanssin imagollisille pintatekijöille. Tällaisessa henkisessä ilmapiirissä Vasemmistoliitto olisi ehkä voinut kalastella lisä-ääniä lähestymällä keskustaoikeistolaista valtavirtaa tai ostamalla imagonkiillotuspalveluita yksityisiltä mainostoimistoilta. Vasemmistoliitto päätti kuitenkin lähteä vaaleihin omalla rohkealla linjallaan ja se tarjosi aidon vaihtoehdon yhteiskuntaa kalvavalle näköalattomuudelle. Se oli Vasemmistoliitolta ainoa oikea valinta. 

 

Suomalainen poliittinen kulttuuri ei tarvitse enää yhtään lisää lyhytnäköistä politikointia tai poliittisten irtopisteiden kerääjiä. Hedelmättömän politikoinnin sijaan me tarvitsemme kylläkin politisointia, eli kykyä ja uskallusta kyseenalaistaa vallitsevia käsityksiä ja käsitteitä. Politisoinnilla tarkoitan poliittisen liikkumatilan avaamista, sen osoittamista, että monet objektiivisina ja itsestään selvinä pitämämme asiat ovatkin kiistanalaisia ja muuttuvaisia. Yhteiskunnallinen arkijärkemme sanelee mielikuvituksemme rajat, eikä moni meistä osaa ikinä haastaa pinttyneitä käsityksiä, kuten esimerkiksi vallitsevaa näkemystä vaurauden valumavaikutuksesta. Politisoimalla erilaisia käsityksiä ja käsitteitä me voimme kuitenkin venyttää kollektiivisen mielikuvituksen ja demokraattisen keskustelun rajoja. Juuri talouspoliittisen keskustelun politisointi olikin Vasemmistoliiton tärkein anti suomalaiselle demokratialle keväällä 2015. 

 

Vasemmistoliiton oli kuitenkin hyvin vaikea yksin haastaa talousskolastikkojen hallitsemaa masentavan yksiäänistä talouskeskustelua. Media kehysti vaalien talouskeskustelua siten, että elvyttäminen kuvattiin vastuuttomaksi haihatteluksi ja haluksi antaa tekohengitystä mädille yhteiskunnallisille rakenteille, kun taas leikkauspolitiikka myytiin vaalikarjalle vastuullisena ja isänmaallisena ohjelmana, jonka taakse kaikkia ”realistisia” suomalaisia houkuteltiin talvisodan henkeen vetoamalla. Jälleen kerran ehdokkaiden joukosta löytyikin laumoittain niitä, jotka olivat valmiita pelastamaan hyvinvointivaltion ajamalla sen alas.

 

Vasemmiston elvytysohjelma ei kuitenkaan ollut mikään opiskelijakommuunien elämäntapaintiaanien tai markkinataloutta syvästi vihaavien etatistien satunnainen päähänpistos, vaan elvytystä tällaisessa taloudellisessa tilanteessa suosittelevat myös sellaiset vasemmistoradikaalit tahot kuin OECD:n ja IMF:n ekonomit sekä monet akateemisen taloustieteen edustajat. Miksi ajatus elvytyksestä on meille suomalaisille sitten niin kovin vastenmielinen? Olen taipuvainen uskomaan, että syvälle suomalaiseen kollektiivitajuntaan juurtuneet talonpoikaiset vaistot estävät meitä 2010-luvun suomalaisia ajattelemasta analyyttisesti nykytaloutta, velkaa ja velkaantumista. Jos käsitteellistämme maailmaa agraariyhteiskunnasta perityin käsityksin ja käsittein, on velkahysteria aivan luonnollinen refleksi. Jos velanoton ajatellaan olevan aina kevytkenkäistä syntiä, niin eihän ajatus elvytyksestä voikaan saada osakseen muuta kuin moraalista tuohtumusta.

 

Jos me suomalaiset emme kuitenkaan päivitä talousajatteluamme vastaamaan 2010-luvun todellisuutta, me vajoamme oikeaoppisine talousdoktriineinemme sitkeään stagnaatioon, josta ei yksinkertaisesti nousta vain ”tekemällä enemmän töitä”. Talouskuripolitiikka sai kaikesta empiirisesti todistetusta vahingollisuudestaan huolimatta kansan siunauksen, joten jään kauhunsekaisella mielenkiinnolla odottamaan, saadaanko taloutta supistamalla aikaiseksi kasvua, kuten oikeistossa tunnutaan ajattelevan.  

 

Vaalikeskustelua dominoi siis talous. Se ei ole mikään ihme, sillä taloudellinen argumentti vaatii nykyään keskustelussa kuin keskustelussa itselleen viimeistä sanaa. Vasemmistolla on onneksi muitakin arvoja kuin virtuaalitalouden itse itseään suuremmiksi keinosiementävät numerot, eikä politiikka todellakaan typisty vasemmistossa pelkäksi talouden tekniseksi hallinnoinniksi. Vasemmisto yritti vaalien alla puhua mm. myös kulttuurista, joka muuten tarkoittaa vasemmistolle paljon laajempaa asiaa kuin vain virallisissa taideinstituutioissa kuukausipalkalla harjoitettavaa ylevää hengenviljelyä. Ehkä kuitenkin suurin syy, miksi koen vaalitappiosta huolimatta vasemmiston omakseni, on se, että vasemmistolle ekologia tulee ennen ekonomiaa eikä maailma pääty oman kansallisvaltion rajoihin.

 

Vasemmistossa onkin onneksi jo ymmärrystä sille, että globalisoituneessa ja tiivein sidoksin keskinäisriippuvaiseksi nivoutuneessa maailmassa me joudumme jatkossa jakamaan hyödykkeiden lisäksi keskenämme yhä enemmän myös erilaisia haitakkeita, kuten ilmansaasteita ja pakolaisvirtoja. Tämä on realismia, jolta ei voi ummistaa silmiä. Kun elämää ylläpitävät mekanismit horjuvat, emme voi enää kuvitella elävämme tyhjiössä, jossa lyhytnäköinen kansallinen etu menee aina kategorisesti kaiken muun edelle. Tulevaisuudessa individualistisesta ihmisatomista on kehityttävä homo sociologicus, joka pystyy globaalilla tasolla solidaariseen yhteistyöhön muiden kanssa. Tämä on välttämätön sosioevolutiivinen kehitysaskel, joka ihmiskunnan on otettava, mikäli mielimme selvitä tulevaisuuden haasteistamme. Kansallisvaltio on hyvä ja tärkeä instituutio jonka soisin säilyvän jatkossakin, mutta se kuitenkin yksinään tarjoaa liian kapean ikkunan tulevaisuuden maailmaan. Vahva ja suvereeni valtio sekä globaalit instituutiot ja sopimukset, kuten Tobinin vero, ovatkin yhteen sovitettavissa. Vasemmiston on pystyttävä kertomaan kansalle miten voimme saada molemmat: itsenäisen ja hyvinvoivan Suomen sekä mahdollisimman oikeudenmukaisen maailman.      

 

Mielestäni Vasemmistoliiton tuleekin olla globaalisti orientoitunut ja vahvasti punavihreä puolue, eikä esimerkiksi pelkkä teollisuusduunareiden edunvalvontaorganisaatio. Toivottavasti Li Anderssonin ja Hanna Sarkkisen johtaman sukupolvenvaihdoksen myötä puolueen viimeisetkin änkyräkommunistit tekisivät jo tilaa 2000-luvun todellisuudesta vasemmistolaisuutensa ammentaville ihmisille. Kun puolueessa on aktiivisen ja jo valtakunnanpolitiikkaankin breikanneen nuoren polven lisäksi kosolti akateemista tietoa, osaamista ja näkemyksellisyyttä esimerkiksi Heikki Patomäen ja Markus Jäntin hahmoissa, näyttää Vasemmistoliiton tulevaisuus mielestäni vaalitappiosta huolimatta sangen valoisalta. Joten päät pystyyn, vasemmisto! Ehkä tulevaisuus on sittenkin meidän.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Vasemmistoliiton kannatus laskee koska osa porukasta, joka on sitä äänestänyt, ei sitä enää koe omakseen. Vaikka Hanna ja Li ovat molemmat mielestäni hyviä poliitikkoja, ei heidän varaansa voi laskea koko vasemmiston kannatusta. Siksipä yhtenäisyyttä ja samanmielisyyttä toivova Vasemmistoliitto tulee edelleenkin olemaan auringonlaskun puolue valitettavasti vaikka puolueen tavoitteet olisivat kuinka hyviä tahansa.

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä

En itsekään näe Vasemmistoliitolla olevan lyhyellä tähtäimellä edellytyksiä kuin noin 10-12% maksimikannatukseen. Vasemmiston kannattajat koostuvat käsittääkseni a) poliittisesti tiedostavista duunareista, ja b) kaltaisistani akateemisista kaunosieluista, jotka eivät halua markkinaehtoistaa koko yhteiskuntaa. Nämä kannattajakunnat tuskin merkittävästi kasvavat yhden vaalikauden aikana.

Vasemmistolla on kuitenkin potentiaalia lisätä kannatustaan, mikäli tämmötti tendenssi vahvistuu: me siirrymme "kapitalismiin ilman työtä", eli palkkatyön merkittävään häviämiseen ja suuren prekariaatin syntymiseen. Sillon ei auta vain hokea "työ miehen kunnia" ja skodia osattomien massaa päähän, vaan jonkinlainen yhteiskunnallinen reformi - esim. perustulo - on pakko toteuttaa.

Nykyiset keskiluokkaiset, keski-ikäiset ja keskivartalolihavat yksityisautoilijat ovat vaistoiltaan tunnetusti hyvin anti-vasemmistolaisia. Nykyisistä skideistä saattaa tulla maailman kuumottaviin muutoksiin havahtuva polvi, josta tulee poliittisesti hyvin aktiivinen. Tällainen skenaario pelaisi vihervasemmiston pussiin.

Voihan näistä 2000-luvulla syntyneistä toki tulla täysin illuusiottomia hedonistejakin, jotka ovat jo 5-vuotiaina oppineet luovimaan brändien ja konsumerismin maailmassa, ja joita ei voisi vähempää kiinnostaa mitä oman kulutuskuplan ulkopuolella tapahtuu. Tämän skenaarion toteutuessa vasemmisto tulee kuolemaan.

Nähtäväksi jää!

Käyttäjän SepSaa kuva
Seppo Saari

Samanmielisyys tekee joskus konsensuksesta nonsensusta, sellaista, johon Vasemmistoliittokin halusi täysin palkein six-packissa osallistua surullisin seurauksin - etenkin kansakunnalle:
https://storify.com/Edwardhugh/secular-stagnation-...

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes

Kaksilla rattailla ajaminen ei nyt ainakaan onnistunut.

Toimituksen poiminnat