Petri Jämsä Saatan joskus olla jotain mieltä jostakin

Alkoholikeskustelumme kaipaa humalan fenomenologiaa

  • Sofistikoitunut illanvietto kulttuurikodissa vai rappiollista juoppohulluutta?
    Sofistikoitunut illanvietto kulttuurikodissa vai rappiollista juoppohulluutta?

 

Suomalaista alkoholikeskustelua hallitsee kansanterveydellinen viitekehys. Alkoholikeskustelussamme vilisevät kvantitatiiviset käsitteet ja määreet, erilaiset tilastot, jakaumat ja tilavuusprosenttien kymmenykset. Rypistämme huolestuneina kulmiamme, jos kuulemme vuotuisen kulutuksen kasvaneen 0,7%, tai herra siunaa, peräti 0,9%. Pelkäämme joukkokuolemien alkavan välittömästi, jos maitomarketeissa myytäisiin kokonaista 0,8 tilavuusprosenttia nykyistä vahvempaa, siis hyvänmakuista, olutta. Tällaiselle numeroiden ja numeraalisten ”kovien faktojen” ympärillä pyörivälle keskustelulle on toki oma tarpeensa, mutta kulttuuriset ja sosiaaliset ilmiöt rutikuiviksi tilastoiksi puristava virkamiesdiskurssi ei saa millään otetta laadullisista seikoista, esimerkiksi siitä, että kännissä on yleensä kivaa.

 

Alkoholikeskusteluamme hallitsevat siis sormiaan heristävät tilastokeskuksen yliaktuaarit ja kansan työkyvystä huolestuneet virkamiehet, nuo tympeät tilastofetisistit, joiden excel-taulukoissa ei ole tilaa ihmisen subjektiiviselle kokemusmaailmalle. Suomalaisesta keskustelusta puuttuukin humaltumisen ja alkoholin nauttimisen radikaalin subjektiivinen ulottuvuus; me näemme humaltumisen vain makrotason kansakuntaruumista raastavana ongelmana, emmekä juuri koskaan ruodi sitä yksilöllisenä kokemuksena. Alkoholikeskustelumme kaipaisikin iänikuisen ylhäältä alas saarnattavan valistuksen rinnalle radikaalin subjektiivista, alkoholia käyttävän yksilön kokemuksellista näkökulmaa. Inhimilliselle kokemukselle etäisen virkamiesmentaliteetin rinnalle tarvittaisiin siis itse päihtymisen kokemukseen pureutuvaa, humaltumisen subjektiivista ja sosiaalista luonnetta esiintuovaa näkökulmaa, jota voisi kutsua vaikkapa humalan fenomenologiaksi.

 

Peräänkuulutan siis suomalaiseen alkoholikeskusteluun näkökulmallista vallankumousta, jossa laadulliset ilmiöt tilastoiksi ja matemaattisiksi määreiksi puristavan positivistisen tilastofetisismin rinnalle nostettaisiin subjektiivinen fenomenologinen näkökulma: mitä humala kullekin ihmiselle merkitsee ja miltä se tuntuu? Mitä jos känni ei olekaan aina lähtökohtaisesti turmiollista ja saatanallista, vaan mitä jos se onkin suurimmalle osalle suomalaisista pääsääntöisesti miellyttävä ja jännittävä subjektiivinen – useimmiten toki myös sosiaalisesti jaettu – kokemus? Humaltuminen toimiikin erinomaisena sosiaalisena katalysaattorina, joka lujittaa vanhoja suhteita ja auttaa solmimaan uusia. Eikö kaikkein tiiviimmät ja toverillisimmat siteet solmitakin kovin usein olutkolpakoita kolistellessa, yhteisen humalan sinetöidessä uudet tai vanhat siteet entistä vahvemmiksi ja sydämellisemmiksi?

 

Tilastot tuottavat keskiarvoja ja ne tiivistävät ihmisten moneuden abstraktiksi keskiarvoihmisyydeksi. Kuitenkin kaikki inhimillinen kokemus on aina subjektiivista, se on aina jonkun ainutkertaisen minän ainutkertaista kokemusta, ei minkään abstraktin keskivertoihmisen keskivertokokemusta. Kännikin on jokaiselle ihmiselle omanlaisensa subjektiivinen kokemus, ja joillekin alkoholi sopii, toisille taas ei. Varmaankin enemmistölle meistä aikuisista silloin tällöin vedetty känni on pääsääntöisesti miellyttävä ja positiivisessa mielessä jännittävä kokemus, ja jos alkoholi ei saa jollakin onnettomalla yksilöllä endorfiinia pulppuamaan elimistössä, niin sitten hänen kannattaa etsiä muita mielihyvän lähteitä. Niin yksinkertaista se on.

 

On tärkeää ymmärtää, että Suomessa ei juoda mitenkään erityisen paljon alkoholia. Myös ”suomalainen viinapää” on todistettu jo aikoja sitten myytiksi, joten holhoavalle alkoholipolitiikallemme ei ole minkäänlaista ”suomalaisista erityisolosuhteista” kumpuavaa rationaalista tarvetta. Näiden seikkojen takia alkoholikeskustelussamme puhevaltaa tulisi siirtää virkamiehiltä tavallisille alkoholinkäyttäjille, saunalagerin perjantaisin sihauttaville keski-ikäisille miehille ja kolmekymppisille ipa-hifistelijöille. Loputtoman moralismin ja tilavuusprosenttien kymmenyksistä jankkaamisen sijaan olisi puhuttava myös ainutkertaisesta yksilöllisestä kokemuksesta, humaltumisen jaetusta ilosta ja yksilöllisestä humalan fenomenologiasta.

 

Olisimmeko jo valmiita hieman moniäänisempään alkoholikeskusteluun, vai onko alkoholia käsiteltävä jatkossakin yksinomaan ongelmana, jonka kaikenlainen "vähättely" tuo Turmiolan Tommin välittömästi ovelle kolkuttelemaan?

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (1 kommentti)

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä

Testaava toimittaja Pontus Purokuru kirjoitti hyvin mielenkiintoisen ja näkemyksellisen tekstin alkoholista ja alkoholikulttuurista elokuun alkupuolella, kannattaa vilkaista: http://blogit.kansanuutiset.fi/toimittaja-testaa/a...

Toimituksen poiminnat