Petri Jämsä Saatan joskus olla jotain mieltä jostakin

Mies, jälkiteollisen aikakauden heikompi sukupuoli?

Lehtien otsikoita silmäillessäni minusta joskus tuntuu, että suurin kansallinen huolenaiheemme ovat kansakuntamme pojat, nuo nuoret vesat, jotka niin kovin kieroon kasvavat. Huolestuneiden keski-ikäisten toimittajien poikadiskurssissa pojat ovat pizzaa apaattisina mussuttavia ja pleikkaria yksin kotona paukuttavia ylipainoisia rassukoita, jotka vajoavat jo teini-ikäisinä yhteiskunnan marginaaleihin. Jos mediakuvaston tyypillinen tyttö on tunnollinen ja varhaiskypsä kympin oppilas, kuvataan pojat henkisesti tasapainottomina riiviöinä ja luusereina, joilta puuttuu viitseliäisyyttä, itsekuria ja kunnianhimoa, noita oman elämänsä yrittäjän kardinaalihyveitä.

 

Pojat ja nuoret miehet saavat osakseen alati vahvistuvaa moralistista lässytystä, mutta osa huolesta on kieltämättä ihan perusteltua. Nuoret naiset kansoittavat yliopistojen kampukset, kun suuri osa pojista tippuu koulutuskelkasta jo peruskoulussa. PISA-teisteissä tytöt peittoavat pojat vuosi toisensa jälkeen. Huolestuttavaa on sekin, että jopa 30% suomalaispojista on ylipainoisia, tytöistä hieman pienempi osuus. Ovatko pojat aikamme abnormaaleja, alikehittyneitä kummajaisia, joiden ivaamisesta ja kauhistelusta on tullut suurta kansanhuvia?

 

Vaikka median, koulun, sosiaalityöntekijöiden ja poliisin poikia koskeva moralistinen lässytys olisikin liioiteltua, on kuitenkin aiheellista kysyä, onko teollista yhteiskuntaa hallinneen miessukupuolen kohtaloksi tulla jälkiteollisen aikakauden heikommaksi sukupuoleksi? Viimeisteleekö nykypoikien tyttöjä heikompi menestys sukupolvien välisten valtasuhteiden keikauksen? Miten siis käy miesten, kun haalarihommat vähenevät palvelutöiden kustannuksella ja työn käsite ja sisällöt hiljalleen feminisoituvat?

 

Ehkä me elämme jo sukupuolten välisten valtasuhteiden murroskautta. Vaikka korkein valta pysyy yhä tiukasti hyvien veljien hyppysissä, koituu työttömyys nykyään useammin miesten kuin naisten kohtaloksi. Tuoreimman tiedon mukaan miehiä on tällä hetkellä työttömänä parikymmentä tuhatta enemmän kuin naisia. Työpaikkoja on jo pitkään kadonnut erityisesti miesvaltaisilta teollisilta aloilta, kun taas uusia työpaikkoja syntyy naisvaltaisille palvelu- ja hoiva-aloille. Naiset ovat siis kasvattaneet osuuttaan työvoimasta, mutta määrällisiä muutoksia kiinnostavampaa on työelämän laadullinen muutos, jota voisi kutsua työn feminisoitumiseksi.

 

Kun työ on siirtynyt tehdassaleista avokonttoreihin, ovat vanhat teollisen aikakauden maskuliiniset arvot ja asenteet joutaneet nopeasti romukoppaan. Suorittamisen sijasta nykyään arvostetaan luovuutta, johtajilta vaaditaan autoritäärisen armeijajohtamisen sijaan tunneälyä, eikä account manager tai viestintäpäällikkö tarvitse työssään paksuja hauiksia. Onko perinteisestä maskuliinisuudesta ja työväenluokkaisuudesta tullut muinaisjäänteitä ja riippakiviä, joilla ei tee nykyisessä tietokykykapitalismissa enää yhtään mitään? Onko teollisen aikakauden maskuliinisuus siis kriisissä, kuten moni sosiologi tai kärkäs nettikeskustelija väittää?

 

Ehkä nykyinen ”miehen kriisi” ja miesten oireilu johtuvat pitkälti siitä, että nykymiesten on huomattavasti vaikeampaa saavuttaa niitä perinteisesti miehuuteen liitettyjä odotuksia, joita kulttuurimme meille yhäkin sitkeästi asettaa. Suomalaisessa kulttuurissa työ – ja aivan erityisesti palkkatyö – on ollut se kunnian kenttä, jolla kunnostautumalla on saavuttanut yhteisön arvostuksen, kulttuurisen hyväksynnän ja miehisen statuksen. Vielä teollisen yhteiskunnan aikakaudella työtä oli tarjolla kaikille miehille, kun kommunismia pelänneen ja kansallisvaltiolliseen liekaan sidotun pääoman neuvotteluasema suhteessa järjestäytyneeseen työvoimaan oli heikompi kuin se on koskaan kapitalismin historiassa ollut.

 

Työväki pystyi ulosmittaamaan joukkovoimansa vakaina työsuhteina, ”omistettuina” työpaikkoina sekä kasvaneina reaalipalkkoina. Kun kaiken tämän lisäksi vallitsi vahvasti sukupuolittunut työnjako hyväpalkkaisiin miesten töihin ja huonommin palkattuihin naisten töihin, solahti mies kuin luonnostaan etuoikeutetuksi perheenpääksi ja elättäjäksi. Miesten suuri enemmistö saattoikin kokea asemansa ja miehisen statuksensa turvatuiksi, kun kuka tahansa keskinkertaisuus pääsi suoraan amiksen penkiltä hyväpalkkaisiin teollisuustöihin. Toisin on nyt, kun epävarmuus työstä, statuksesta ja toimeentulosta kalvaa kaikkia, myös akateemisesti koulutettuja miehiä.  

 

Mies on siis vain muutamassa vuosikymmenessä pudonnut kovaa ja korkealta: vielä hetki sitten historian näyttämöllä patsasteli täystyöllisyydestä nauttinut itsevarma elättäjämies, kun taas nykymies on paiskattu turbulenttiin pätkätöiden ja ikuisen työttömyysuhan riskiyhteiskuntaan.

 

Kun työ yhä feminisoituu ja vanhasta teollisen aikakauden maskuliinisuudesta tulee lopullisesti uutta yhteiskunnallista todellisuutta hylkivä reliikki, tulemme hyvin todennäköisesti näkemään erilaista vanhan hegemonisen maskuliinisuuden kuolinkouristuksista kumpuavaa kipuilua. Kipuilu voi ilmetä harmittomimmillaan vaivaannuttavina miehuusperformansseina, joissa maskuliinista miehisyyttä tuotetaan esimerkiksi mielenosoituksellisella lihansyönnillä ja yksityisautoilulla – siis asioilla, joita eräiden uhriutuvien äijjjien mukaan mädättävässä punavihreässä stalinismissa ei saisi enää tehdä. Miehinen angsti saattaa saada myös vaarallisempia purkautumiskanavia maihareiden kopseena ja nutipäiden synkkinä marssirivistöinä. Kun tunnetta miehisestä vitaalisuudesta ja oman elämän herraksi kohoamisesta ei saa työpaikan tunnejohtamisseminaarista tai mindfulness-sessioista,  sitä tullaan kenties etsimään konservatiivisista arvoista ja oikeistolaisesta öyhötyksestä.

 

Hieman kärjistäen voisi sanoa, että pojat tulevat pärjäämään tulevaisuudessa huonommin kuin isänsä ja tytöt puolestaan paremmin kuin äitinsä. Emme tule hetkessä siirtymään matriarkalismiin, mutta miehen aseman suhteellinen heikentyminen aiheuttaa kuitenkin vääjäämättä monelle eksistentialistista ahdistusta ja huolta omasta statuksesta. Koska tämä suhteellisen aseman heikentyminen koskee kokonaista miespolvea, olisi ehkä paikallaan pohtia jo nyt, miten yhteiskunta varautuu lieventämään ja ennaltaehkäisemään tulevia miehisen kipuilun aaltoja.


 


 


 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Kun työ yhä feminisoituu ja vanhasta teollisen aikakauden maskuliinisuudesta tulee lopullisesti uutta yhteiskunnallista todellisuutta hylkivä reliikki, tulemme hyvin todennäköisesti näkemään erilaista vanhan hegemonisen maskuliinisuuden kuolinkouristuksista kumpuavaa kipuilua."

Olen sitä mieltä, että maskuliinisuudesta tulee kultaakin tavoitellumpi harvinaisuus. Ihmisluonto kun ei niin nopeasti muutu ja valtaosa naisista tulee jatkossakin haluamaan maskuliinisen miehen feminiinisen sijaan.

"Kipuilu voi ilmetä harmittomimmillaan vaivaannuttavina miehuusperformansseina, joissa maskuliinista miehisyyttä tuotetaan esimerkiksi mielenosoituksellisella lihansyönnillä ja yksityisautoilulla"

Veikkaisin, että ne miehet, jotka eivät pysty ylläpitämään maskuliinisuuttaan sosiaalisessa paineessa, vetäytyvät hiljaa syrjään ja jättävät systeemin MGTOW-tapaan. Osa löytää paikkansa feminiinisten miesten lokerosta. Alpha-urokset taas pärjäävät entiseen tapaan silkalla itsevarmuudellaan. Mielenkiintoisempi ilmiö tulee olemaan menestyvien naisten kipuilu, joille kaikille ei riitä alpha-miehiä.

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä

Itsekin uskon, että syrjäänvetäytymisestä tulee hyvin yleinen reaktio. Kun ei ole duunia, oikeita suhteita, fyrkkaa, statusta ja tulevaisuudennäkymiä, moni vetäytyy syrjään pelaamaan sitä pleikkaa.

Fundamentaalinen ero teollisen aikakauden ja nykyhetken välillä on siinä, että ennen miehinen status tipahti valtaosalle miehistä kuin itsestään, kun töitä oli saatavilla kaikille ja miesten töistä maksettiin enemmän kuin naisten töistä.

Miehisen statuksen saavuttamiseksi ei siis ennen joutunut tekemään juuri muuta kuin syntymään pili haarovälissä. Työ, elättäjyys sun muut olivat valtaosalle miehistä kuin taivaalta tippuneita itsestäänselvyyksiä.

Käyttäjän puppek kuva
Tuomas Karhunen

"Fundamentaalinen ero teollisen aikakauden ja nykyhetken välillä on siinä, että ennen miehinen status tipahti valtaosalle miehistä kuin itsestään"

Taidan olla samaa mieltä.

Miten kommentoisit tuota arveluani siitä, että naisille tulee ongelma, kun sopivia miehiä ei riitä?

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä Vastaus kommenttiin #9

Varmasti tulee ongelmia, kun kaikille naisille ei riitä samaa koulutustasoa ja tulotasoa olevia miehiä. Akateeminen nainen hyvin todennäköisesti kelpuuttaa vain akateemisen miehen, ja yliopistot ainejärjestöineen ovat jo nyt keskeisiä pariutumisen paikkoja.

Toki maskuliinisuuskin tulee varmasti jollain tapaa luomaan nahkaansa ja syntyy jonkinlainen jälkiteollinen maskuliinisuus, jossa maskuliinisuuden keskeisimpänä määreenä ei ole enää palkkatyön tekeminen, ainakaan minkään stereotyyppisen rasvanahkaduunarityön tekeminen.

Timo Tuovinen

Ajassa on jotain pahasti pielessä.
Mitenkä omaakin kipuilua hoidetaan, niin koulusta karannut tytteli soittelee ja uskoo et on mielenterveyden ammattilainen, iso raha laitetaan siihen hoitoon, mut oikeasti uskooko kukaan et ne sossu tytteli hittookaa ymärtää niistä ongelmista.
Ei tää oma mielensairastelu ole mulle mikään kiva juttu, mut ei paranna tosiaan et avuksi tarjotaan joku koulutytteli, joka ei edes ole paikalla kun aika on varattu,
Pahimmissa tapauksissa olen itse joutunut terapoimaan jotain hoitsua, sen anoreksioita.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Tekstiä lukiessa meinasin jo ryhtyä kirjoittamaan kehuvaa kommenttia, kunnes ehdin toiseksi viimeiseen kappaleeseen, ja sen sisältämien stereotyyppisten olkiukkojen oksennukseen.

Sitten päätin kaivaa sadepäivästä huolimatta bensasyöpön italialaisen veekasini tallista ja lähteä hakemaan itselleni iltapalaksi puolen kilon pihviä. Maiharit on valitettavasti pohjasta puhki, mutta hiusmalli on jo valmiina.

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä

Sepä hienoa.

Itse vähän luulen, että näitä mattiputkosia joiden maskuliinisuus rakentuu Kivikylän nakkien ympärille tulee olemaan jatkossakin, samoin kuin vaivaannuttavia audimiehiä ummehtuneine mielipiteineen.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Juu kiitos kysymästä, arkiautona on Audi. Tykkään kyllä enemmän Wigrenin nakeista kuin Kivikylän, mutta hyvä että muistutit, niin voin ostaa niitä samalla.

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä Vastaus kommenttiin #12

Itselläni ei fillarikommunistina ole autoa, mutta aika näpsäkkä 24-vaihteinen Nishiki löytyy tallista. Sillä liikkuu täällä Turun ruutukaava-alueella todennäköisesti nopeammin kuin Audilla.

Kivikylän nakkeja taisin viimeksi syödä Martinsillan grillin lihiksen välissä, ihan hyviä olivat, mutta eivät kyllä millään pärjää wg-wokin soijapihveille.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

Ehkä femiinisyys on tullut ylös sen vuoksi että naisten hallitsema julkinen sektori on kasvattanut osuuttaan ihmisten elämästä niin rajusti. Esimerkiksi tuloerot ovat tulleet alas teollisuuden kulta-ajoista merkittävästi ja tämä on syntynyt nimenomaan verotuksen ja tulonsiirtojen kautta. Erot palkoissa ovat kasvaneet runsaasti mutta kokonaistuloissa taas laskeneet.

Toinen asia on sitten randomisti heittelehtivät nuorten radikaalien ajatukset. Aiemmin ne jäivät marginaaliin ja mainstream omaksui niitä pikkuhiljaa sivistyneessä ja maltillisessa muodossa. Nyt aggressiiviset ja ehdottomat radikaalit ajatukset pääsevät suoraan valtiolliseen tuputukseen. Esimerkiksi femakkonatsit eivät marginalisoidu (vaikka aatteen edustajien lukumäärän perusteella näin pitäisikin käydä) jos he kykenevät kiljumaan riittävän kovaa.

Nykyäijä ei enää osaa puolustautua. Nielee vain kaiken älyttömänkin paskan.

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Nojaa, tai sitten meillä on koko ilmiössä kohtuullisen suuri harha, joka perustuu siihen että julkista keskustelua käy harvalukuinen, mutta sitäkin ehdottomampi ja äänekkäämpi joukko.

Suurin osa suomalaisista elää elämäänsä niin kuin ennenkin pätkääkään välittämättä keskustelusta. Jos asiaa tarkastelee esimerkiksi työmarkkinoiden kautta, niin meillähän suuri muutos on ollut naisten siirtyminen kotoa töihin ja tasa-arvon lisääntyminen sitä kautta, ei miesten siirtyminen "miesten" töistä "naisten" töihin.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Suurin muutos työmarkkinoilla on mielestäni ulkomaisen hapatyövoiman käytyäminen. Tämä lisääntyy koko ajan ja vaikuttaa nimenomaan perinteisesti miesvaltaisilla aloilla. Tämä vaikuttaa monin tavoin. Korkeaan verotukseen perustuva hyvivointivaltiokin ainakin heikkenee tätä kautta. Naisten tulo työhön tapatui jo ennen tätä eu jäsenyydestä alkanutta ilmiötä.

Timo Ala-Harja Vastaus kommenttiin #6

Jp Lehto tietää mistä puhuu.Itse duunarina olen asian nähnyt konkreettisesti.Suurin muutos on nimenomaan ulkomaisen halpatyövoiman tulo markkinoilla nimenomaan miesvaltaisilla aloilla.Naisten tulo työmarkkinoille on tapahtunut jo vuosikymmeniä sitten.

Käyttäjän pekkapylkkonen kuva
Pekka Pylkkönen

"Suurin osa suomalaisista elää elämäänsä niin kuin ennenkin pätkääkään välittämättä keskustelusta. "

Näinhän se tietysti on. Ja ilman nettiä suunnilleen kaikki eläisivät elämäänsä välittämättä keskustelusta.

Itse miesten asemassa on varmaan vielä näkyvissä jonkinlainen perinteinen asenne. Pienten lasten isien työllisyysaste on yli 90%. Valtaosa miehistä näkee vielä kunnia-asiana pitää huolta lapsistaan.

Toimituksen poiminnat