Afrikan väestöräjähdys hallintaan lapsettomuusrahaa maksamalla?

Hesarin juttu Sambian hallitsemattomasta väestöräjähdyksestä oli karmeaa luettavaa. Sambia ei ole minkäänlainen afrikkalainen erityistapaus, vaan maanosan ylikansoittuminen on jo pitkään tunnettu sitkeä ongelmavyyhti, jonka traagiset vaikutukset osuvat pahiten tietysti itse Afrikkaan. Ylikansoittumista ei kuitenkaan voida ajatella pelkästään Afrikan mantereen tai jonkin yksittäisen valtion sisäisenä asiana, sillä pienellä planeetallamme ja keskinäisriippuvaiseksi muuttuneessa maailmassa suuret ekologiset ja sosiaaliset katastrofit eivät pysähdy kansallisvaltiollisten rajojen sisälle. Afrikan ylikansoittuminen on siis globaalin tason ongelma, jolla tulee olemaan erittäin vakavia globaaleja seurauksia, ellei asialle tehdä jotain nyt heti.

 

Jos afrikkalaiset ja kansainvälinen yhteisö vain antavat asian olla, on edessä lievästi sanottuna katastrofi. Työkalupakista pitäisi siis löytyä ennakkoluulottomia keinoja, mikäli Afrikan väestöräjähdys halutaan saada edes jonkinlaiseen hallintaan. Neljä miljardia afrikkalaista ilmastonmuutoksen runnomalla ja alati niukempia elämänehtoja tarjoavalla planeetalla vuonna 2100 on mahdoton yhtälö. Se on infernaalinen ajatus, joka ei saa toteutua.

 

Afrikan väestöräjähdystä on siis pakko hillitä, mutta miten? Ajanhenki länsimaissa on jo pitkään ollut sellainen, ettei mikään asia tai ongelma kiinnosta päättäjiä tai suurta yleisöä ennen kuin siitä tehdään taloudellinen kysymys. Siksi Afrikan väestöräjähdystäkin on tarkasteltava taloudellisena riskinä – tunteisiin vetoavat jutut nälkään kuolevista afrikkalaislapsista on helppo ohittaa välinpitämättömällä olankohautuksella, mutta kun puhutaan rahasta, niin suuren yleisön mielenkiinto on taattu.

 

Ihan ensiksi olisi siis arvioitava, miten paljon Afrikan hallitsematon väestöräjähdys tulee maksamaan globaaliltaloudelle luonnonvarojen ylikutuksena, hallitsemattomina muuttoaaltoina länsimaihin, tappavina tautiepidemioina jne. Jos hallitsemattoman väestöräjähdyksen vahingoksi globaalitaloudelle arvioitaisiin esimerkiksi aikavälille 2020-2040 kaksisataa miljardia euroa, siis kymmenen miljardia vuosittain, niin eikö olisi taloudellisesti rationaalista maksaa tuon laskennallisen summan arvosta vaikkapa 70% afrikkalaisille kannustimina rajoittaa lasten hankintaa? Ei siis lapsilisiä, vaan lapsettomuusrahaa! Myös vapaaehtoisiin sterilisaatioihin voitaisiin kannustaa rahallisin korvauksin – onhan jokainen kurjuuteen ja näköalattomuuteen syntymätön afrikkalaislapsi paras lahja, jonka afrikkalaisnainen voi maapallon tulevaisuudelle antaa.

 

Miten lapsettomuusraha rahoitettaisiin ja miten mallini toimisi käytännössä? Rahoituspuoli on nykyisen fiat-rahan aikakaudella helppo järjestää. Ei tarvita muuta kuin raha-auktoriteetin sormien napsautus ja katso: bittirahaa on syntynyt tyhjästä! Rahoituksen järjestämisessä on siis kyse vain ja ainoastaan poliittisesta tahdosta, ei siitä etteikö se olisi teknisesti mahdollista. Rahoituksen maksatusta ja valvontaa voisi organisoida vaikkapa jokin YK:n alainen järjestö, jolla olisi laajat valtuudet valvoa rahaliikennettä ja puuttua kovilla sanktioilla väärinkäytöksiin. Maksatus toimisi siten, että kaikille 16-40-vuotiaille afrikkalaisnaisille maksettaisiin rahaa lasten hankkimisen rajoittamisesta enintään kahteen lapseen. Raha voitaisiin maksaa kuukausittain kaikille ehdot täyttäville naisille.

 

Lapsen hankkiminen on ihmisen perusoikeus ja valtaosa ihmisistä halunneekin jatkaa sukuaan ja hankkia oman lapsen. Sen takia yhdestä lapsesta ei mallissani vielä menettäisi lapsettomuusrahaa, mutta jo toinen lapsi leikkaisi siitä vaikkapa neljänneksen ja kolmannesta lapsesta menettäisi jo koko rahan. Viesti ja kannustin olisi selvä: tee enintään kaksi lasta, niin taloudellinen asemasi paranee. Pelkkä rahallinen kannustin ei tietenkään yksinään riitä painamaan lapsilukua alas, vaan sen saavuttamiseksi tarvitaan myös ilmaista ehkäisyä ja yhteiskunnan tukea perhesuunnittelulle. Afrikan maat tulisi sitouttaa niiden tarjoamiseen ehtona lapsettomuusrahan maksamiselle.

 

Lapsettomuusrahan suuruus voisi määrittyä esimerkiksi kunkin Afrikan maan BKT:n tai keskipalkkojen mukaan siten, että vuoden täysi lapsettomuusraha vastaisi suuruudeltaan vaikkapa maan kolmen kuukauden keskipalkkaa. Rahasumman pitäisi olla niin suuri, että se todella kannustaisi hankkimaan enintä­än kaksi lasta, ja vieläpä mahdollisimman vanhassa iässä. Näin väestörakenne muuttuisi hiljalleen paljon terveemmäksi, kun keskimääräinen lapsiluku tippuisi viidestä kohti kahta ja lasten hankintaa kannattaisi lykätä nykyistä huomattavasti vanhemmaksi. Lapsettomuusraha toisi afrikkalaisiin kansantalouksiin myös valtavan elvyttävän stimuluksen, kun naisilla ja vähälapsisilla kotitalouksilla olisi paljon aiempaa enemmän rahaa kulutettavaksi. Lapsettomuusrahan luoma kulutusvoima tukisi kotimarkkinoiden kasvua ja madaltaisi myös kynnystä kokeilla yrittäjyyttä kysyntäpiikin sähköistämillä kotimarkkinoilla.

 

Jos Afrikan keskimääräinen lapsiluku naista kohden saataisiin tiputettua nykyisestä viidestä kahteen tai jopa sen ali, jäisi Afrikassa syntymättä satoja miljoonia, pitkällä tähtäimellä jopa miljardeja lapsia. Se olisi investointi parempaan tulevaisuuteen niin Afrikassa, Euroopassa kuin koko maailmassakin. Lapsettomuusraha ei ole idealistista haihattelua vaan ratkaisukeskeistä pragmatiaa, ja se voisi olla toteuttamiskelpoisin ja inhimillisin tapa edes yrittää ratkaista Afrikan järkyttävä väestöräjähdys, joka uhkaa koko planeetan tulevaisuutta.

 

 

 

 

 

 

pmjamsa
Turku

Epäortodoksisesti jonkin sortin sosialisti. Kotoisin Vantaan suburbiasta, elää kitkuttelee Suomen Turussa. FM 2014.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu