Petri Jämsä Saatan joskus olla jotain mieltä jostakin

21. vuosisata ja kiinalaisen hegemonian synty

Keskipitkän aikavälin merkittävin maailmanpoliittinen prosessi tulee olemaan hegemoniasiirtymä, jossa Kiina nousee Yhdysvaltojen tilalle maailmanjärjestelmän johtovaltioksi. Poliittisen talouden tutkija Giovanni Arrighin mukaan maailmanjärjestelmätasoisia hegemoniasiirtymiä on ollut historiassa aiemmin neljä, joista viimeisimmässä nyt hiipuva hegemoni Yhdysvallat syrjäytti britit maailmanjärjestelmän komentopaikalta toisen maailmansodan jälkeen. Ennennäkemätöntä tämänkertaisessa hegemonin vaihdoksessa on se, että hiipuva hegemoni Yhdysvallat tullee olemaan lähitulevaisuudessakin sotilaallisesti ylivoimaisesti voimakkain valtio, vaikka Kiina syrjäyttää sen taloudellisena suurvaltana ja pääoman kasautumisprosessien keskuksena. Kiina ja Itä-Aasian alue ovat kovaa vauhtia korvaamassa Yhdysvallat maailmantalouden keskuksena, mutta sotilaallisesti Kiina on vieläkin lilliputti verrattuna koko maailman kattavan tukikohtien verkoston rakentaneeseen Yhdysvaltoihin.  

Kiinan taloudellinen ja poliittinen nousu ei ole mikään historiallinen sattuma tai kohtalon oikku, vaan se perustuu harkittuun asteittaiseen strategiaan, anglosaksisesta kapitalismista poikkeavaan kiinalaiseen markkinatalouteen ja Kiinan valtavien resurssien rationaaliseen hyödyntämiseen. Laajaan historialliseen perspektiiviin mieltynyt tarkastelija voisi jopa väittää, että Kiina on nyt ottamassa sitä asemaa maailmassa, josta Ming dynastia 1400-luvulla kieltäytyi kääntymällä henkisesti ja poliittisesti sisäänpäin. 2000-luvun hegemoniasiirtymää kuitenkin mutkistaa se, että nouseva ja taantuva hegemoni ovat monin tavoin sitkeästi sidoksissa toisiinsa, mikä on syvän keskinäisriippuvuuden aikakaudella tietenkin täysin luonnollista. Solmu on sitkeä ja vaikeasti avattavissa, ja yritykset solmun avaamiseksi tulevat osoittautumaan hankaliksi.

 

Jenkit kuluttavat, Kiina luotottaa

Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen taloudellinen suhde perustuu erityisesti siihen, että Kiina rahoittaa valtavilla summilla Yhdysvaltojen alati kasvavia alijäämiä. Kiina on muiden Itä-Aasian vientimaiden tapaan rahoittanut Yhdysvaltain alijäämiä, kun Yhdysvalloista on viimeisen 40 vuoden aikana tullut maailman suurin velallinen talous. Yhdysvaltain velkaantuminen on ollut nopeaa, sillä vielä 1950-ja 1960-luvuilla USA oli maailman suurin ulkomaille investoija ja muun maailman likviditeetin lähde, mutta 1980-luvulla siitä oli jo tullut maailman suurin velallinen kansakunta. Yhdysvallat muuttui velkojasta velalliseksi siksi, että imemällä muun maailman pääomat itselleen se pystyi saavuttamaan tärkeimmät ulkopoliittiset tavoitteensa: voittamaan kylmän sodan ja laittamaan kapinoivan kolmannen maailman aisoihin. Jenkkien velkaantuminen oli siis poliittisesti motivoitua. Institutionaalisena edellytyksenä velkaantumisen mahdollistamiselle oli Bretton Woods järjestelmän alasajo: dollarin kultasidos oli estänyt hillittömän velkaantumisen, sillä kaikki liikkeelle lasketut dollarit oli voitava vaihtaa kiinteällä kurssilla kultaan. Keinona imeä muun maailman pääomat Yhdysvaltoihin toimi lopulta 1980-luvun monetaristinen vastavallankumous, kuuluisa Volckerin shokki, joka nosti korot taivaisiin ja käänsi maailman pääomavirtojen suunnan kohti Yhdysvaltoja.

Massiivisen velkaantumisen avulla USA saavutti talouden keinoin sen, mitä se ei kyennyt saavuttamaan sotilaallisesti: se voitti Neuvostoliiton kylmässä sodassa ja onnistui laittamaan itsetuntonsa huipulla olleet kolmannen maailman kapinoivat valtiot polvilleen. Lähinnä Japanista lainatut massiiviset rahasummat auttoivat Yhdysvaltoja kiihdyttämään asevarustelua Reaganin presidenttikaudella sellaisille kierroksille, ettei Neuvostoliitto enää pysynyt mukana vaan luhistui. Pääomavirtojen kääntyminen kohti Amerikkaa myös kuihdutti 1970-luvun kolmanteen maailmaan suuntautuneen pääomatulvan 1980-luvun aikana. Fedin pääjohtaja Paul Volckerin päätös nostaa nimelliskorko 20% tuntumaan oli kuin kuolinisku monelle kehitysmaalle, joille dollarimääräisten velkojen takaisinmaksu muuttui mahdottomaksi korkoasteen radikaalin nousun takia.

Pääomavirtojen kääntyminen kohti USA:ta hyödytti teollistuneita Itä-Aasian maita, jotka saivat tuotantoaan myytyä velaksi kuluttaneeseen Amerikkaan. Nämä ylijäämiä kerryttäneet vientimaat myös muuttuivat USA:n tärkeiksi lainoittajiksi, kun taas monet Afrikan maat ja muut köyhimmät alueet joutuivat taistelemaan maailman lainamarkkinoilla epätoivoisesti USA:ta vastaan, joten ne joutuivat selvitäkseen myymään omaa tuotantoaan pilkkahintaan maailmanmarkkinoilla. USA hyötyi suunnattomasti tästä maailmantalouden bifurkaatiosta: sille syydettiin halpaa lainaa ja halpoja tuotteita Aasiasta, minkä lisäksi se pystyi ostamaan erilaisia omaisuuseriä ja resursseja pilkkahintaan Afrikasta ja muista köyhimmistä kolmannen maailman maista. Kyky imeä muun maailman pääomat Amerikkaan oli siis Yhdysvaltojen 1900-luvun loppupuolen voiman ja kukoistuksen salaisuus, ja Volckerin korkeiden korkojen politiikka helli erityisesti finanssipääomaa, joka pääsi nauttimaan satumaisista voitoista, omasta belle epoquestaan.

1980-luvulta lähtien Yhdysvallat on tukenut maailmantaloutta erityisesti kuluttamalla, ei enää niinkään tuottamalla itse – Walmart onkin korvannut General Motorsin sen talouden symbolina. Tämän velka- ja kulutuskeskeisen politiikan hintana ovat tietenkin olleet suuret alijäämät ja negatiiviset kauppataseet erityisesti suhteessa nouseviin Aasian maihin ja Saksaan, mutta koska dollari on maailman reservivaluutta ja Yhdysvallat Neuvostoliiton kukistuttua maailman ainoa sotilaallinen supervalta, ei Yhdysvaltojen tarvinnut 1990-luvulla juurikaan välittää alijäämistään ja negatiivisista kauppataseistaan. Yhdysvaltojen valtava velkaantuminen ja halu imeä muun maailman pääomat on luonut ja vakiinnuttanut rakenteen, jossa erityisesti Itä-Aasian ylijäämämaat syytävät likvidejä pääomiaan Yhdysvaltain velkaan ja luotottavat amerikkalaisia kuluttajia. Nyt, kun Kiina on kehittynyt kaikilla sektoreilla merkittäväksi valtioksi ja Aasian johtavaksi suurvallaksi, amerikkalaiset eivät voi enää olla täysin huolettomia valtavista veloistaan ja alijäämäisistä Kiinan kauppataseistaan. Alijäämät ja negatiivinen kauppatase ovat alkaneet muodostua jonkinlaisiksi ongelmiksi 2000-luvun puolella, ja Trumpin halu ryhtyä kauppasotaan Kiinaa vastaan on merkki Yhdysvalloissa vallitsevasta pelosta ja hermostumisesta.

Miten Kiinasta, joka vielä 1970-luvulla oli maatalousvaltainen kolmannen maailman maa, on tullut muutamassa vuosikymmenessä maailman suurimmat dollarireservit omaava taloudellinen suurvalta? Deng Xiaopingin talousuudistukset Kiinassa ajoittuvat samoihin aikoihin, jolloin USA nosti Volckerin shokilla korot ylös ja alkoi imeä muun maailman pääomia itselleen. Yhdysvaltain monetaristisen käänteen aikoihin 1980-luvun alussa asteittain maailmalle avautunut Kiina omaksui globaalissa työnjaossa roolin maailman tehtaana. Kiinan ja Yhdysvaltojen välille kehittyi nopeasti suhde, jossa Kiinan teollisuus tuotti halvalla vientitavaraa, jota Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden markkinat kuluttivat Kiinan saadessa vientituloja. Jos Yhdysvallat luuli, että Kiina haluaa olla ikuisesti globaalitalouden nöyrä hikipaja, se oli väärässä. Kiinan pitkän tähtäimen strategiassa halpaan työvoimaan perustuva vientiteollisuus oli vain ensimmäinen askel matkalla kohti pidemmän aikavälin ulko- ja sisäpoliittisia tavoitteita. Toimimalla alijäämäisten länsimaiden tehtaana Kiina pystyi työllistämään valtavia työläisreservejään, tekemään nopeasti valtavat kauppataseen ylijäämät suhteessa Yhdysvaltoihin ja kasaamaan huikeat dollarireservit. Kiina kytkeytyi globaaliin talouteen siis 1980-luvulla ja sen vaurastuminen sekä nousu maailmantalouden keskiöön on ollut niin käsittämättömän nopeaa, ettei sille ole olemassa minkäänlaista vertailukohdetta historiassa. Ilman länsimaiden halua ulkoistaa tuotantoaan Kiinaan ja ilman alijäämämaiden huoletonta velkakulutusta Kiina ei olisi pystynyt kasaamaan hetkessä valtavia dollarivarantoja tai kehittämään tehokkaita teollisuusklustereitaan. Tämä kaikki oli kuitenkin Kiinan askeleittain etenevässä strategiassa vasta ensimmäinen askel.

 

USA:n terrorisminvastaisella sodalla on ainakin yksi voittaja: Kiina

Yllä on kuvattu mutkia suoraksi vetäen Yhdysvaltain ja Kiinan välisten taloudellisten siteiden kehitys 1900-luvun lopulta 2000-luvun alkuun asti. Tärkeää on ymmärtää Kiinan nopea integroituminen maailmantalouteen ja se, että Kiina lainoittaa velaksi kuluttavaa Yhdysvaltoja valtavilla summilla. Yhdysvaltain painoarvo ja toimintakyky maailmanpolitiikassa oli vielä vuosituhannen vaihtuessa kyseenalaistamaton. Se oli hegemoni, joka pystyi esittämään omat intressinsä universaaleina intresseinä. Sen poliittisessa johdossa kuitenkin ymmärrettiin jo tuolloin ne haasteet, joita Itä-Aasian nopea vahvistuminen Yhdysvaltain hegemonialle asetti. 11.9.2001 terroristi-iskut antoivat George W. Bushin uuskonservatiivihallinnolle mahdollisuuden harjoittaa uhkarohkeaa sotilaallista seikkailupolitiikkaa, jonka piti varmistaa Yhdysvaltain maailmanpoliittinen hegemonia seuraavaksi 50 vuodeksi.

Uuskonservatiivien projektin nimi oli New American Century ja sen operatiivinen päätavoite oli saada tukeva ote maailman öljyhanasta ottamalla Afganistanin ja Irakin öljykentät amerikkalaisten haltuun. Projekti kuitenkin epäonnistui surkeasti ja tuotti valtavan kolhun Yhdysvaltojen kansainväliselle prestiisille sekä sen kyvylle toimia gramscilaisessa mielessä universaalia etua edustavana hegemoniana. Heikosti perustellut ja kansainvälisen yhteisön paheksumat sodat Länsi-Aasiassa johtivat siihen, että Yhdysvallat muuttui muun maailman silmissä legitiimistä maailmanpoliisista väkivaltaiseksi öykkäriksi ja kansainvälisen järjestyksen keikuttajaksi, joka ajaa intressejään häikäilemättömällä sotilaallisella voimalla kärjistäen jännitteitä ja aiheuttaen geopoliittista epävakautta.

Kun Bushin hallinto aloitti 9/11 kostosodat, sen piti päättää miten hankkia varat sotimiseen. Verojen korotukset olivat poliittisesti mahdottomia republikaani Bushille, joten sodat piti rahoittaa ulkomaisella – lähinnä aasialaisten keskuspankkien – rahalla. Amerikkalaiset kuitenkin uskoivat, että sota voisi maksaa itsensä takaisin, kunhan vaan Irakin öljykentät saataisiin heidän kontrolliinsa. Sotamenot kuitenkin karkasivat täysin käsistä ja Bush joutui vuosien mittaan pyytämään kongressilta aina uusia ja taas uusia miljardipaketteja terrorisminvastaiseen sodankäyntiin. Vuoden 2006 loppuun mennessä kongressi oli myöntänyt yli 500 miljardia dollaria Afganistanin ja Irakin sotiin sekä muihin terrorismin vastaisiin operaatioihin – terrorismin vastainen sota on tullut maksamaan enemmän kuin kaikki muut Yhdysvaltain käymät sodat yhteensä toista maailmansotaa lukuun ottamatta. Uuskonservatiivien imperialistisen projektin piti luoda perustukset uudelle amerikkalaiselle vuosisadalle, mutta se saikin aikaan vain Yhdysvaltain entistäkin suuremman velkataakan ja maineen menetyksen kansainvälisen yhteisön silmissä.

Sotilaallisella seikkailupolitiikalla on ollut kova hinta Yhdysvaltain kansantaloudelle. Ongelmia tuottaa erityisesti se, että sen velkojat ovat nopeasti kehittyviä suurvaltoja eikä jenkeillä ole enää jäljellä helppoja keinoja kansantaloutensa stimuloimiseksi. Pääomalle on jo tehty lähes kaikki mahdolliset myönnytykset eivätkä jenkit halua maksaa veroja. Yhdysvalloilla ei oikein ole uskottavaa ja helppoa keinoa päästä alijäämistään, varsinkaan kun dollarin heikentyminen on jo pelannut sen pussiin ja sen velkojia vastaan. Pakotiet alkavat olla käytetyt ja jonkinlainen sopeutuminen uuteen todellisuuteen on vääjäämättä edessä. Tilanteen vakavuutta lisää myös se, että dollarille on jo olemassa uskottavia kilpailijoita maailman reservivaluuttana, toisin kuin 1970-luvulla, jolloin dollarin asema reservivaluuttana oli viimeksi uhattuna. Yhdysvallat ei enää välttämättä kestäisi dollariin kohdistuvaa paniikkia, vaan sen on pakko sopeutua todellisuuteen, jossa se ei ole enää maailmantalouden kiistaton keskus ja muu maailma ei halua luotottaa sen holtitonta kulutusta.

 

Hegemoni on kuollut, eläköön hegemoni!

Jenkkien epäonnistunut projekti Länsi-Aasiassa pakotti Bushin hallinnon ajattelemaan maailmanpoliittista tilannetta uudestaan ja tiivistämään suhteitaan Kiinaan. Bushin hallinto tiesi, että sen ei kannattanut lietsoa kauppasotaa suurinta velkojaansa vastaan. Tariffien asettaminen Kiinalle keinona painostaa Kiinaa revalvoimaan valuuttaansa olisi osunut vain jenkkien omaan nilkkaan: juanin revalvaatio olisi tarkoittanut vain sitä, että vähentyvä kiinalainen tuonti olisi korvautunut muiden maiden kalliimmalla tuonnilla. Todellisuudesta irtikytkeytynyt presidentti Trump ei näytä suostuvan ymmärtämään tätä asiaa, mutta jos hän aloittaa täysimittaisen kauppasodan Kiinan kanssa, se todennäköisesti vahingoittaa enemmän Yhdysvaltoja kuin Kiinaa ja vain nopeuttaa hegemoniasiirtymää Kiinan hyväksi.

USA:n hegemonian mureneminen ja Kiinan vahvistuminen näkyy jo kaikkialla maailmassa, erityisesti Aasiassa. Kiina on syrjäyttänyt USA:n läheiset liittolaiset Japanin ja Etelä-Korean niiden suurimpana kauppakumppanina. Kiinan ja Intian välisen kaupan arvo nousi vuoden 1994 300 miljoonasta dollarista 20 miljardiin dollariin vuonna 2005. Afrikan ja Kiinan välisen kaupan arvo on noussut 2000-2005 10 miljardista 40 miljardiin ja USA:n epäonnistuminen Länsi-Aasian öljyhanan kontrolloimisessa johti Kiinan ja Iranin väliseen öljysopimukseen vuonna 2004. Kiina investoi valtavalla volyymilla Afrikkaan, joka haluaa purkaa siteitään länteen, ja Kiina on myös investoinut massiivisesti Etelä-Amerikan luonnonvaroihin. Kiina ja EU:kin ovat lähentyneet 2000-luvulla kun Amerikasta tuli Bushin presidenttikaudella molempien silmissä hylkiö, minkä lisäksi Kiina on syrjäyttänyt Yhdysvallat voimakkaimpana kaupankäynnin vapauttamisen puolestapuhujana. Kiinan vaikutusvalta tuntuu jo kaikkialla ja kiinalainen rahaa muovaa maailmanpoliittisia rakenteita uusiksi.

Yhdysvaltojen on pakko sopeutua maailmantalouteen, jonka painopiste siirtyy Itä-Aasiaan. Arrighin mukaan edessä on dollarin heikentyminen sekä suurimpia ylijäämiä kasaavien talouksien ylijäämäpääomien kierrättäminen Yhdysvaltojen sijaan Itä-Aasiaan. Pian edessä on siis tilanne, että muu maailma ei enää kaada ylijäämiään USA:n loputtomien vajeiden paikkaamiseen. Kun se hetki koittaa, ollaan niin sanotusti jännän äärellä, eikä kukaan tiedä, mitä tulee tapahtumaan. On myös tärkeää ymmärtää, että ennen 2000-luvun alun ”uuden talouden” kuplan puhkeamista Yhdysvaltoihin virrannut pääoma oli lähinnä voittoja etsivää yksityistä pääomaa, mutta kuplan puhjettua maahan virranneesta pääomasta tuli ”poliittisempaa” – aasialainen julkinen raha osti velkakirjoja saadakseen sananvaltaa Yhdysvaltain politiikkaan. Valtavat saatavat ja dollarireservit varmistavat sen, että aasialainen ääni kuuluu Yhdysvaltain politiikassa, se kuiskuttelee vaikutusvaltaisiin korviin, eikä sitä voi jättää huomiomatta.

Yhdysvallat on tietenkin omine keskuspankkeineen ja valuuttoineen rahapoliittisesti suvereeni valtio, joten sillä on liikkumatilaa yrittää pyristellä ulos tilanteestaan. Talouden fundamentit ovat kuitenkin sellaiset, että Kiinan tuotanto on volyymiltaan suurempaa kuin jenkeillä minkä lisäksi Kiina on muun maailman likviditeetin lähde. Yhdysvallat on hitaasti vajoava jättiläinen, jolla on maailman suurin sotakone, mutta ei enää muuta maailmaa kiinnostavaa poliittista projektia, jonka puolesta sotia.

Vuonna 2009 kuollut Giovanni Arrighi uskoi, että Bush nuoremman käymät kalliit ja hyödyttömät sodat tulevat osoittautumaan Yhdysvaltain hegemonian terminaalikriisiksi (Arrighin termeistä ja teoriasta tarkemmin, ks. tämä). Uusi amerikkalainen vuosisata epäonnistui jo ensimetreillään ja käänsi Kiinan ja Yhdysvaltojen voimasuhteet kenties ratkaisevasti Kiinan hyväksi. 2000-luvun ensimmäisestä vuosisadasta siis tuskin tulee amerikkalaista vuosisataa, mutta siitä tulee todennäköisesti kiinalaisen vuosituhannen alkupiste.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

8Suosittele

8 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (9 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Tätä tekstiä aion vielä käyttää tai vähintäänkin viitata siihen.

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Olen saanut Kiinaan-muuttovuodestani 1996 lähtien lukea (johtavista) länsimaisista sanomalehdistä toistuvasti, kuinka Kiinan talouskasvu pysähtyy ja pankkijärjestelmä sortuu. BKT:n kasvu on kymmenen viimeisen vuoden aikana ollut 140 prosenttia (Yhdysvallat 34%, EU miinuksella).

Virkistävää lukea joskus toisenlaistakin tekstiä. Käännä englanniksi, lisää lähteet ja tarjoa maailmalle.

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä

Kiitos rohkaisusta!

Giovanni Arrighi, jonka kirjaan Adam Smith in Beijing tekstini perustuu, pitää Kiinan menestyksen salaisuutena juuri sitä, että se ei ole kuunnellut Washingtonin konsensuksen neuvoja ja toimeenpannut uusliberaaleja shokkihoitoja ja "rakenteellisia uudistuksia", vaan Kiina on uudistanut talouttaan asteittain työllisyydestä ja yhteiskunnallisesta vakaudesta huolehtien. Kiina on siis kulkenut omia polkujaan eikä ole kuunnellut läntisiä "talousviisaita".

Jos katsoo noita BKT:n kasvulukuja, niin voi vain onnitella Kiinaa siitä, että se on luottanut omaan strategiaansa eikä ole kuunnellut läntisten ekonomistien ja poliitikkojen neuvoja.

Käyttäjän MattiKarnaattu kuva
Matti Karnaattu

Sanon tämän toistamiseen tässä 24h aikana kiinalaisista.

On ne fiksuja.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

"Keskipitkän aikavälin merkittävin maailmanpoliittinen prosessi tulee olemaan hegemoniasiirtymä, jossa Kiina nousee Yhdysvaltojen tilalle maailmanjärjestelmän johtovaltioksi".

Tässä lienee kysymys jo tapahtuneesta tai hyvää vauhtia tapahtumassa olevasta tosiasiasta. Eurooppa ja EU tuntuvat vasta olevan hiljaa ja jähmeästi heräämässä siihen, että Kiina on hyvää vauhtia ottamassa vahvan, ekä jollakin aikavälillä jopa hallitsevan otteen niin Afrikan kuin Euroopankin taloudesta.

Saas nähdä millon tähän herätään Suomessa ja maahanmuuttokeskustelun sävy pyörähtää 180 astetta ympäri. Kun nyt kannetaan (perustellusti) huolta siitä, että Afrikasta ja Lähi-idästä tullaan tänne elämään sosiaalitukien varassa, piakkon saadaan kantaa huolta siitä, että kiinalaiset työhullut valtaavat meidän työmarkkinat ja yritystoiminnankin.

(Yllä oleva nyt oli tietysti tahallisesti kärjistettyä, mutta kehityssuunta on mitä todennäköisimmin tuollainen)

Käyttäjän maxjussila kuva
Max Jussila

Suomalaiset voisivat aloittaa lukemalla edesmenneen Singaporen pitkäaikaisen pääministerin Lee Kuan Yew’n (16.9.1923 - 23.3.2015) kaikki kirjat ja ylipäätään kaiken hänestä julkaistun. Takaan, että esimerkiksi kansanedustajista yksikään ei tunne häntä edes nimeltä.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Hyvä kirjoitus. Siitä kuitenkin jää huomiotta erinäisiä mätäpaiseita, jotka kalvavat eri yhteiskuntia sisältä päin. Yhdysvaltojen kohdalla mainitaan velkaantuminen, sekä Trump, joka on oire laajemmasta sisäänpäin lämpiävästä populismista, joka on nousussa monissa muissakin maissa.

Kiinan kohdalla on monia merkittäviä rasitteita, jotka tuskin tulevat helpottumaan nähtävillä olevassa tulevaisuudessa.

  • Länsimaisen elintason kiinniottaminen, jolloin Kiinan suurin resurssi eli halpatyövoima ehtyy vähitellen.
  • Kiinan väestörakenne. Sinällään Kiinan syntyvyys ei ole erityisen alhainen, mutta 60-luvun väestöräjähdyksen johdosta väestörakenne vinoutuu seuraavan 10-20 vuoden kuluessa huomattavasti voimakkaammin kuin länsimaissa. Ongelman juuret ovat syvällä kulttuurissa, eikä ole selvää, että kulttuuri kykenee muuttumaan tarpeen mukaisesti.
  • Ympäristöongelmat. Kiinan väestötiheys on verraten suuri verraten pienellä pinta-alalla, varsin suuri osa siitä pinta-alasta on aavikkoa ja maa on aavikoitumassa nopeasti. Siitä toki selviää rahalla ja tuonnilla.
  • Saasteita vastaan on pyritty taistelemaan voimakkaasti ja sinällään ne ovat vähentymään päin, mutta on vaikea sanoa riittääkö se.
  • Esimerkiksi asuntokuplan on pelätty paisuneen jo pitkään varsin suureksi ja saattaa vielä yllättäen aiheuttaa rajunkin lamakauden. Tähän vaikuttaisi myös mm. edellä mainitun vääristyneen väestörakenteen purkautuminen. Kun nyt työväestö on laittanut rahansa säästöön ja sijoituksiin eläkepäiviä varten, 10-20 vuoden kuluttua sitä alettaisiin syödä. Sikäli, kun lama horjuttaisi myös koko maailmantaloutta, olisivat viennin supistumisen aiheuttamat kerrannaisvaikutukset varsin ongelmallisia

Jne.

Käyttäjän pmjamsa kuva
Petri Jämsä

Relevantteja pointteja.

Tämä teksti jäi kohtuullisesta pituudestaan huolimatta pintaraapaisuksi, koska Kiinan ja Yhdysvaltojen suhteita ja meneillään olevaa hegemoniasiirtymää ei pysty millään käsittelemään tyhjentävästi. Olen kirjoittanut pidempiä tekstejä yleensä wordpress-blogiini (https://petejamsa.wordpress.com/author/pmjamsa/) ja aikomuksena on ollut jo kauan kirjoittaa sinne pitkä ja astetta kunnianhimoisempi teksti tästä tematiikasta, mutta kun pelkkiä muistiinpanoja Arrighin kirjasta on n. 40 sivua ja muiden tekstien deadlinet painavat päälle niin se syvälle pureutuva teksti on jäänyt toistaiseksi kirjoittamatta.

Tuo Arrighin kirja Adam Smith in Beijing on muuten niin hyvin argumentoiva ja syvälliseen historialliseen analyysiin perustuva katsaus Kiinan nousuun, että sen pitäisi olla pakollista luettavaa ainakin Suomen ulkoministeriön virkamiehille ja kaikille niille, jotka päättävät Suomen ulkopoliittisesta linjasta. Jotenkin täällä Härmässäkin pitäisi varautua siihen, että me elämme kohta Kiinan hallitsemassa maailmassa. Vaikka Kiinallakin on toki monia haasteita edessään, kuten viestissäsi ansiokkaasti toit esiin.

Käyttäjän veikkohuuska kuva
Veikko Huuska

Bejingin olympiakisojen aikaan oli käsillä yksi globaali suden hetki. Yhdysvallat rimpuili finansdikriisin kourissa. Avajaisten yhteydessä venäläiset kysyivät kiinalaisilta, kolataanko jenkit. Kiinalaiset torjuivat ajatuksen. 080808 muistetaan, Georgia. Miten vain, mutta merkit ovat sellaiset, että seuraava roudi on käsillä aika lailla kohta; tätä harjoitusta on laskettu niin perusteellisesti ja moneen suuntaan, ja tinttauksen houkuttelevuus on nyt paljon selkeämpi kuin viimeksi, jolloin se oli lähinnä kihottavan jännittävä synopsis, joka tuli käsiin yllättäen ja tilaamatta, mutta nyt se on jo valmisteltu ja hahmoteltu, ihan mahdollinen suuroperaatio, jolla usa diminuendoidaan historiassa ja melkeinpä historiasta.

Toimituksen poiminnat